torstai 25. huhtikuuta 2013

Verkotusta

Verkottamimen oliki odotettua hankalempaa kun koloja on joka paikka täynnä.. mutta hiljaa hyvä tulee, ei kyllä ole mitenkää kovin nätisti laitettu kun todella hankala saada oikean laisia paloja.. mutta projekti jatku kun aikaa taas on ja tohon isoimpaa aukkoo  teen puusta kehikon joka tulee saranoilla kiinni jotta tarvittaessa saa auki.




keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kilpailu

Ajattelin tässä että kun lukijoita saisi vähän lisää voisin pitää pienen kilpailun! Tietenkin eläinaiheinen palkinto olisi kyseessä! :) Joten saa mainostaa blogia niin saadaan kilpailu/ja pystyyn!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

virittelyä

Tänään käydään ostamassa tarvikkeita parvekkeen verkottamiseksi. Verkot saa kätevästi nitojalla puihin kiinni mutta isoimman "aukon" kohdalle tehdään kehikko jotta sen saa tarvittaessa pois. Täytyy laittaa kuvia sit projektista. Myös suihku orsi pitäis tehdä ja verkottaa yksi jatkojohon pätkä varmuuden vuoksi.
Vielä on pieni kolo papulla kaulassa mutta sulkia ole ollut pitkään aikaan häkin pohjalla ja niska on jo pehmonen kun aluks oli tikkukasa kun rapsutti :D Leikki puun alle laitoin lattia mattoa vielä suojaksi ja läpinäkyvällä teipillä kiinni ettei mene sen alle mitään, se on kätevä sit pestä ja imuroida paikoiltaan ni tarvii niitä sanomalehtiä koko aikaa olla vaihtamassa. Lauantaina sit alkaa tapahtumaan..

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sekalaista päivitystä

Vielä olis muutama viikko isoon muutokseen. Kevättä on papullakin rinnassa, äänen määrä ja nokan käyttö lisääntyny huomattavasti. Uusiä ääniä ja sanoja on tullut paljon. Lähinnä papu kuullostaa tänä päivänä akuankalta :D Kaverini kävi sunnuntaina katsomassa koiria ja papua ja samalla autto papun kynsien leikkuussa. Jospa noi kynnet nyt alkais kulumaan kun on vihdoin oikean mittaiset! :) Aattelin että papu murjottaa mulle monta päivää ton operaation jälkeen mutta hyvin tuli kädestä ottamaan juustoa illalla ja näytti kun olisi unohtanut koko tapauksen :D  Ruoka rytmiin on totuttu hyvin ja osaakin jo mennä salattujen jälkee melkee aina häkkiin odottamaan ruokaa :) Uudet orret on koskemattomana häkissä ja siemeniä syödään nyt pää alaspäin häkin kaltereista kiinni pitäen ja vahditaan ortta ettei vaa hyökkää! Kuva postaukset on vähä jääny kun kone rikki niin saa kuvia koneelle siirrettyä :/

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kuulumisia

Papun kaulan sulat kasvanu melkein jo kokonaan takas eli auttoi tuo pimentäminen. Ruoka rytmit on nyt vaihettu uusiksi eli aamulla saa siemenet ja illalla tuntia ennen valojen sammumista laitetaan tuoreet häkkiin jonka perässä papu sitten sinne paremmin menee. Eli voin sanoa että papu on oppinut jo täysin että häkissä ollaan yöt.

Papuhan tottunut koko ikänsä olemaan vapaana ja meillä tähän ei ole mahdollisuutta aina joten oli ihan hyvä opettaa toi häkkiin meno, on kuitenkin kaikkien kannalta turvallisempaa.

Papun kiipeilypaikkaan laitettiin uusi keppi melkein katon rajaan. Papu on uskaltautunut jo mutamana päivänä käymään uudella leikkipaikallaan :) Varovasti hiipii kattomaan ja tökkäämään spiraaleita ja äkkiä takas!

Papua saanut suihkutella myös vessassa :) Mikä onki hyvä kun seinä ottaa vähän itteensä kun häkissä suihkuttelee, papukun tulee häkistä alas kiipeää aina Ticon petille ja mähä käytän tilaisuutta hyväks ja kannan sen petin kanssa vessaan ja siellä suihkutellaan. Sen jälkee papu istuu siinä petillä vähän aikaa ja tulee itse pois ja menee millon minnekkin, jos en ole siis kerennyt itse sitä nostaa takaisin häkkiin. 

Häkkiin vaihdettiin vähän paksumpi oksa jotta kynnet kuluisivat paremmin! Vuoden vaihteessa leikkasin papun kaikki kynnet ja nyt eilen katsoin ni sais paria etukynttä taas pätkästä, Juuri niitä kynsiä pitää lyhentää mistä en uskaltanut enempää silloin ottaa ja nokkaa vähän hioa.
Toi homma onki helpommin sanottu kun tehty, papu ei tykkää yhtän tosta hommasta ja toivon että nyt kerranku lyhentää enää ne alkais kulumaan kunnolla. Eipä sen kummempaan meidän arkeen kuulu.